Me teemme tulevaisuuden teollisuutta

Lue kiinnostavia tarinoita
teollisuus­vyöhykkeeltä.

Cimcorp

Automaatiosta uudenlaisia työpaikkoja

Ihmiskunnan historian kehityskulku todistaa, että jos mikä tahansa arkinen askare tai työvaihe voidaan kuvitella tehtävän tehokkaammin tai mukavammin, edistysaskel tullaan todennäköisesti jonain päivänä ottamaan.

Teollisuudessa automaation avulla voidaan tehostaa tuotannon eri vaiheita ja moninkertaistaa tuotantovolyymi. Samalla voidaan vapauttaa inhimillistä pääomaa työhön, jota koneet eivät voi korvata, esimerkiksi suunnitteluun ja kasvokkain tapahtuvaan palveluun. Michelinin ja Goodyearin tavoin jopa seitsemän kymmenestä maailman suurimmasta rengasvalmistajasta on valinnut kumppanikseen Cimcorpin. Ajoneuvon renkaiden massa valmistetaan kumista ja täyteaineista.

Jäähtynyt seos valssataan ja leikataan suikalemaisiksi perusrakenteiksi. Aihio ja renkaan muut osat yhdistetään kokoonpanokoneessa. Lopuksi rengas vulkanoidaan kuumilla muoteilla sekä viimeistellään urilla ja kylkimerkinnöillä. Mopedistin mielestä kuuma kumi saattaa haista eksoottiselta, mutta harva haluaisi työskennellä kumikäryssä kokonaisia työvuoroja vuodesta toiseen.

– Voimme luovuttaa haju- ja meluhaittoja sisältävät tuotantovaiheet konenäölle, kuljettimille ja roboteille. Tuotannon valvonta säilyy työntekijöillä erillisessä tilassa, havainnollistaa Cimcorpin toimitusjohtaja Masatoshi Wakabayashi.

Autonrengas on lihasvoimin käsiteltäväksi melko epäergonominen kappale. Kun robotti väsyy, sen osia voidaan korvata uusilla. Robotin vuorokausirytmi ei sekoitu yövuorossa valvomisesta, eikä inhimillisiä virheitä – tai pahimmassa tapauksessa tapaturmia – synny yhtä helposti.

– Jokaisen renkaan tulee olla tarvittaessa jäljitettävissä kaupasta takaisin tuotannon tiettyyn valmistusvaiheeseen saakka. Automaation avulla se on mahdollista.

Cimcorpin toimitusjohtaja Masatoshi Wakabayashi.

Voimme optimoida asiakkaan tuotantoa jo ennen kuin tehtaan tai jakelukeskuksen seinistä yksikään on pystyssä, kertoo toimitusjohtaja Masatoshi Wakabayashi.

Tuotevariaatiot edelleen kasvussa

Cimcorpin toinen merkittävä asiakasryhmä toimii erilaisten päivittäistuotteiden valmistuksessa ja jakelussa kuten suomalaiset brändit Valio, Olvi ja Fazer. Tiettyä säilytyslämpötilaa vaativien elintarvikkeiden kylmäketju pitää pysyä katkeamattomana valmistuksesta välivarastointiin ja kauppaan saakka. Automaation ansiosta työntekijöiden ei kuitenkaan tarvitse viettää koko työvuoroaan kylmäkaapissa. Erityisesti juuri päivittäistuotteissa eri nimikkeiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Entisaikaan kyläkaupassa oli tarjolla yhtä laatua tuoreita munkkeja, nykyään supermarketin pakastinaltaista ja pullapisteistä voi valita kymmenistä eri täytevaihtoehdoista puhumattakaan laktoosittomista donitseista lempikaramellin makuisella kuorrutteella.

– Tietyn tuotteen poimiminen kymmenien tuhansien joukosta juuri sille varatusta varastopaikasta maailman toiselle puolelle lähetettäväksi aina kuluttajan ovelle saakka on kustannustehokasta vain automaation avulla.

90 prosenttia Cimcorpin automaatiosta viedään
ulkomaille, kaikkiaan 40:een eri maahan kuten
Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Algeriaan.

Automaatio räätälöidään asiakkaan tarpeisiin

Wakabayashi suunnittelutiimeineen toivoo, että tuotantonsa modernisointia harkitseva yritys ottaisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteyttä cimcorpilaisiin.

– Tieto-taitomme ansiosta voimme optimoida asiakkaan tuotantoa jo ennen kuin tehtaan tai jakelukeskuksen seinistä yksikään on pystyssä.

Näin Cimcorpin automaatio-osaaminen jakautuu

cimcorp-piirakka

Kaikki lähtee asiakkaan tarpeista. Mikäli tehtaalla tai jakelukeskuksella on mahdollisuutta laajeta vain ylöspäin, Cimcorp voi suunnitella korkeavaraston. Jos lattiapinta-alaa halutaan varata mahdollisimman paljon ihmisten käyttöön, kappaleita kyetään siirtämään katonrajassa kuljettimien varassa.

Cimcorpin kilpailuetu on avaimet käteen -kokonaistoimitus. Sen ohjelmistosuunnittelu on kansainvälisesti ainutlaatuista. Cimcorp on kasvattanut toimivan kumppaniverkoston automaatioon tarvittavien komponenttien tuottamiseen. Talon omat insinöörit kouluttavat asiakkaan automaation käyttöönottoon ja mekaanikot vastaavat huollosta paikan päällä. Japanilainen omistaja Murata Machinery näkee Cimcorpin vahvana väylänä Euroopan ja Venäjän markkinoille. Omistaja onkin investoinut muiden muassa Ulvilan kiinteistön laajennukseen.

Kiinnoistuitko Satakunnan teollisuudesta?

Lue myös

Boliden

90 miljoonan investointi tulevaisuuteen

Lue lisää
Aurubis

Satakunnan teollisuudella 
on loistava tulevaisuus

Lue lisää